Vara-Rambo voimaantuu aavikolla

Pääkoppani kypsyttyä viime aikoina työstressistä ja sen lieveilmiöistä, oli pieni yllätys, että sain viime viikonloppuna katsottua edes jonkin elokuvan. Hyllystä löytyi Dolph Lundgrenin varhainen actionpläjäys Red Scorpion (1988), joka on todellista 80-luvun alelaariramboilua.

Kylmä sota oli vuonna 1988 jo lähestymässä loppuaan, mutta amerikkalaisissa actionrymistelyissä vastakkainasettelu idän ja lännen välillä kävi kuumana. Muun muassa Stallonen Rambo III ja Ison-Arskan tähdittämä mainio buddy cop -kohellus Red Heat ovat tuon vuoden satoa. Missing In Action -ohjaaja Joseph Zito tarttui rambomaiseen aiheeseen eli kylmän sodan konfliktiin jossain huitsin Nevadassa, tällä kertaa Afrikassa.

Elokuvassa erikoissotilas Nikolai Rachenko (Lundgren) on saanut neuvostopomoiltaan tehtäväkseen listiä kommunisteja vastustavan kapinallisjohtajan. Tämän oikea käsi, komentaja Kintash (Al White) sattuu lymyilemään neukkuputkassa. Nikolain suunnitelmana on vapauttaa heppu, voittaa tämän luottamus ja päästä näin lähemmäksi itse kohdetta. Samaan tyrmään päästäkseen Nikolai järjestää pienen näytöksen: votkaa naukkaileva ruotsalaiskaappi hiljentää paikallisen räkälän yhdellä röyhtäyksellä, lauleskelee neuvostohymniä ja ammuskelee seiniä. Temppu onnistuu ja luonnollisesti myös pako. Mukaan lyöttäytyy kiroileva jenkkitoimittaja (M. Emmet Walsh) huutelemaan kommariantipatioita ja muita amerikkalaisia viisauksia.

Seuraa melko ponneton takaa-ajokohtaus, jonka jälkeen pakomatkalle lähteneitä hahmoja hieman syvennetään. Kintash kertoo haaveilevansa esi-isiensä maiden vapauttamisesta ja journalistiukko hieman vaatimattomammin pekoniburgerista ja oluesta. Kontrasti säilyy: kommunistisotilaiden tuhojen kauhistelusta siirrytään luontevasti kannustamaan Dolppaa riisumaan vaatteensa keitaalla. Ai niin, piti ammuskella.

They think they control him. Think again. Elokuvan slogan on ytimekäs, mutten ainakaan itse epäillyt Dolpan mahdollisuuksia missään vaiheessa.

Kapinallisjoukko esiintyy elokuvassa aluksi rauhaa rakastavana, alistettuna kansana ja heidän johtajansakin on varsinainen Gandhi. Nikolain jäädessä murhayrityksessään rysän päältä kiinni, hengenvaarassa ollut päällikkö tyytyy toteamaan, että Spetsnazin kurinpalautus riittää rangaistukseksi, eikä hän itse kuulemma edes kykenisi vastaaviin julmuuksiin. Humaanimpi ajattelu heitetään myöhemmin elokuvassa tietysti roskiin.

Elokuvan käännekohta seuraa, kun tehtävässään epäonnistunut, toistamiseen vankeudesta paennut Nikolai päätyy aavikolle hortoilemaan. Paikallinen bushmanni pelastaa uupuneen sotilaan ja alkaa opettaa tälle selviytymistaitoja. Aiemmin elokuvassa terminaattorin tyyneydellä operoinut Nikolai silmin nähden raivostuu, kun ei saa sörkittyä kepillä hedelmää puusta. Myös villisian metsästys meinaa mennä reisille. Lopulta Nikolai ystävystyy auttajansa kanssa ja saa hetken hengailustaan palkinnoksi jonkinlaisen heimokasteen. Skorpionin kuva rinnassaan mies ei enää ole pelkästään paras Spetsnaz-sotilas vaan bushmannien tunnustama “metsästäjä”, täysin ylivoimainen tappokone. Nikolai palaa kapinallisleiriin, vannoo heidän nimeensä ja toteaa laiskasti: Let’s kick some ass.

Vihollisosapuolen pahuutta korostetaan pitkin elokuvaa siinä määrin, että Nikolain ja kapinallisten lopussa suorittamat sotatoimet jäävät hieman valjun tuntuisiksi. Kaksipiippuinen rynnäkkökivääri on kiva lelu, mutta helikopterin ampuminen alas kyydissä olevaa pääjehua aluksi tappamatta (ja antamalla tälle vielä yhden mahdollisuuden) on suoraan toimintaelokuvien mappi Ö:stä. Ehkä budjetti tai tuotantoaikataulu alkoi tässä vaiheessa antaa periksi.

Vaikka elokuva ei menestynyt esikuviensa lailla, se oli aikanaan tuotantoyhtiö SGE:n (mm. Maniac Cop, Basket Case 2) laajin teatterijulkaisu. Kyseenalaista julkisuutta se sai osakseen tekijöiden väitetystä yhteistyöstä Etelä-Afrikan apartheid-hallituksen kanssa. Wikipedia tietää kertoa myös, että tuottaja, myöhemmin korruptioskandaalissa ryvettynyt Jack Abramoff pahoitteli jälkeenpäin elokuvan sisältämän väkivallan ja kiroilun määrää, sekä perusti komitean perinteisten juutalaisten arvojen esiintuomiselle elokuvissaan. Komitea jäi lyhytikäiseksi, Lundgrenin ura toimintatähtenä ei.